Muistan ajan kun oli ystäviä, muistan ajan jolloin en murehtinut kropastani normaalia ikäistäni enemmän. Muistan ajan kun kävin ystävilläni yökylässä, puhuimme "tyttöjen juttuja", poltimme piilossa tupakkaa, kävimme diskoissa ja muuta, mitä normaalin ala-asteikäisen elämään kuuluu... Siitä on jo monta vuotta. Yksi kesä muutti kaiken. Yläasteelle mennessä luokka muuttui, en tuntenut ketään, en ollut koskaan ollut sosiaalisissa tilanteissa, enkä koskaan ollut hyvä luomaan uusia ihmissuhteita. Ala-asteen koulukiusauskokemukset vaikuttivat tähän paljon, ja ajattelin että on parasta vain keskittyä koulunkäyntiin, meni puolivuotta, meni vuosi. Ainoa elämäni oli koulunkäynti, oli saatava hyviä numeroita, jotta menestyy.. Oli myös näytettävä hyvältä, ei saanut olla lihava jotta saisi ystäviä... Niinhän mä luulin pitkään... Kävin 12 vuotiaana kaksi kertaa viikossa kuntosalilla, olin normaalipainossa, olin vielä hyvännäköinenkin, mutta ystäviä ei ollut. Olin siis siltikin viallinen jostain.

Seitsemännen luokan syksyllä masennuin lievästi ja sain ensimmäisen diagnoosin F32, kesällä sairastuin vaikeaan bulimiaan, johon koululääkäri otti kantaa sanomalla minua mielisairaaksi ja tekevän lähetteen nuorisopsykiatrian poliklinikalle, jossa minulle selitettiin ettei kukaan syytä hulluksi. Kävin terapiassa kerran viikossa, mutta tilanne ei helpottanut, seuraavaksi kokeiltiin kahden viikon jaksoa päiväosastolla. Eikä syytä etsitty, vaan seurauksia yritettiin hoitaa lääkkeillä, ravitsemusterapeuttikäynneillä, sekä jatkuvilla ruokapäiväkirjoilla.

Vuotta myöhemmin sain muutaman kaverin, mutta ei olo henkisesti helpottunut. Käytin noina aikoina alkoholia paljon, liikaa.. En välittänyt enää montako kaloria tuli yhdestä oluesta, siitä tuli jollain lailla eufoorinen olo, tuntui kun sen hetken kaikki olisi hyvin. Kesällä kuitenkin kun liiallista alkoholin käyttöä oli ollut vuoden verran otti lastensuojelu asiaan kantaa kun minusta ensimmäisen kerran lastensuojeluilmoitus. Jouduin päihdepsykiatrian poliklinikalle jossa minulle todettiin F10.1, eli alkoholin haitallinen käyttö. Diagnoosi ei kuitenkaan yhtään hidastanut alkoholinkäyttöäni vaan yhdeksännen luokan syksyllä se karkasi täysin käsistä. keskimäärin viisi päivää viikossa niin sekaisin, ettei minulla ole mitään muistikuvia koko syksystä, paitsi se että varastelin paljon ja jouduin olemaan lastensuojelun kanssa tiiviisti tekemisissä ja miettimään sijoitusvaihtoehtoja. Lopulta kun toin koulusta kotiin erotusuhkauslapun, jossa sanottiin pienestäkin rikkeestä lentävän määräajaksi koulusta pihalle yritin alkaa käyttäytyä kunnolla. Ei se helppoa ollut kun kaverit veti kokoajan juttuihinsa mukaan, ja yleensä se olin minä joka kaikesta joutui vastuuseen. En kuitenkaan kavereita käräyttäisi, koska en halunnut taas olla yksin. 

Olin hieman aggressiivinen kaikkia ihmisiä kohtaan, itseäni eniten. En lähtenyt kotoa mihinkään ilman puukkoa, osittain siksi että olin saanut itselleni paljon vihamiehiä, osittain siksi jos tuli jostain syystä paha olo. Helpotti tietää, että mukana on koko ajan väline jolla saa itsestään hengen pois kun tarvitsee. Se helpotti. Yritin itsemurhaa toista kertaa kun minua odotti suljettuosasto pariksi kuukaudeksi. Silloin jylläsi pahimmillaan sekä bulimia, masennus sekä juopottelu. Osasto helpotti vähän, vaikken sielläkään (niinkuin en terapiassakaan) puhunut asioistani vieraille ihmisille. En ollut koskaan luottanut kehenkään ihmseen. 

Osastolla tuli ensimmäistä kertaa lieviä anoreksiaoireita, paino putosi kymmenen kiloa kuuden viikon aikana. Söin päivässä hädin tuskin mitään ja yöt jumppasin, olin onnekseni saanut huonekaveriksi anorektikkotytön jonka kanssa ystävystyin ja vieläkin olemme parhaita kavereita, vaikkakin asumme usean sadan kilometrin päässä toisistamme. Pystyin pitämään painoni niissä lukemissa vielä muutaman kuukauden, mutta itsekurini ei riittänyt. Aloin taas ahmia, ja oksentaa. Valitettavasti oksensin liian vähän siihen nähden mitä ahmin, ja nyt olen siis vähän turhankin tukevassa kunnossa.

 

i can’t tell you what it really is,
i can only tell you what it feels like...